maanantai 5. toukokuuta 2014

Viimeinen matka

Veeti lähti innoissaan eilen aamulla auton kyytiin. Proteesinkorjausleikkaus oli edessä. Varmuutta "viasta" ei ollut. Olimme päättäneet, että jos ongelma ei löydy, Veeti nukutetaan ikiuneen. Ongelma paikantui ja leikkaus oli loppusuoralla kun Veetin sydän pysähtyi. Elvytyksestä huolimatta pieni Veeti mme on nyt poissa. Jäljelle jäi sydäntä puristava suru ja ikävä. Hyvästelimme ystävämme klinikalla. Jäljellä oli enää kuori.

Olen pyöritellyt mielessäni, että näin on ehkä parempi. Kivut ovat poissa. Minun ei tarvitse tehdä raskainta päätöstä eutanasiasta, jos ongelmia olisi myöhemmin ilmennyt.

En ole varma kadunko proteesileikkausta. Pitkitinkö liikaa sitä, minkä luonto oli päättänyt. Palaan ehkä aiheeseen myöhemmin kun ajatukset kirkastuvat.

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Maanantain lääkäreissu

Proteesista otetuista kuvista ei oiken löytynyt selitystä sille miksi jalka on kipeä. Ensi maanantaina lääkäri operoi jalan ja katsol löytyykö sieltä selitystä kivulle. Olemme nyt päättäneet, että mikäli tulevassa leikkauksessa kivun aiheuttaja saadaan paikallistettua ja ongelma korjattua, kahden viikon päästä olisi toisen jalan vuoro. Mutta jos leikkauksessa ei löydy selitystä ongelmille, Veetiä ei enää herätetä. En halua että se kärsii sitten enempää..

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Tunteet ja järki

Antibiootti kuuri on pian syöty ja muutosta parempaan ei ole tullut. Olen taas käynyt mielessäni kamppailua liittyen siihen, että olisiko Veetin parempi ikiunessa. Eräänä päivänä olin jo löhes varma, että ehkä on viisaampi luovuttaa. Tai JÄRKEVÄMPI. Mikä sitten on järkevää. Uskoa paranemisprosentteihin ja laittaa leikkaamaton jalka kuntoon ja fiksata vielä leikattua jalkaa vai osata nyt luovuttaa asian suhteen. Eniten leikkausta saa puoltamaan Veetin elämänilo, riemu ulkona ja touhuileva luonne. Sitten taas ajattelen että onlo Veetille enää oikein "kiusata" sitä leikkauksilla, vaikka ennuste lonkkaproteesille on yleensä erinomainen tai hyvä. Nyt on sellainen hetki kun toivoisin erityisesti että Veeti voisi sanoa mitä haluaa. Maanataina meillä on aika eläinlääkärille ja toivon että asia saadaan nopeasti eteenpäin, koska ei tilanne voi näinkään enää kauaa jatkua.


maanantai 7. huhtikuuta 2014

7.4.2014 Mutkia matkassa

Veetin leikattu jalka alkoi aristamaan viikonloppuna. Sunnuntaina ahdisti koko tilanne ja olin varautunut jo pahimpaan Veetin suhteen. Saimme onneksi hoitavalle eläinlääkärille ajan maanantaille, eli tälle päivälle, heti aamulle. Ehdin jo pyöritellä päässä proteesin pettäneen tai vaivan olevan jopa polven ristisiteissä tms.  Viikonlopun ajan mielessä on pyörinyt Veetin nukuttaminen viimeiselle matkalle. Kaverikoirakin avasi melkein asuntomme ulko-oven kun olimme lähdössä aamulla liikenteeseen, mistä lie aavisteli tulevaa. Jouduin laittamaan sen koiraportin ja kahden oven taakse, joista koiraportti oli sijoiltaan kun tulin kottiin.

Lääkärissä otimme kuvat polvesta ja lonkasta. Polvessa ei ollut yhtään mitään, eiäåkä varsinaisesti lonkassakaan. Lääkäri arveli proteesin kuppiosassa olevan pientä mikroliikettä, joka on saattanut aiheuttaa tulehduksen proteesin viereen. Kuvissa siinä kohdassa näkyi siis mahdollisuus tulehdukselle. Tuleva leikkaus nyt siis siiretään ja katsotaan tuoko antibioottikuuri helpotusta.

Voi olla myös mahdollista, että proteesin kuppia joudutaan kiristämään tai vaihtamaan uuteen. Lääkäri meinasi, että vielä ei luovuteta. Olen tyytyväinen osaavan lääkäriin ja hoitovapaalla olevan mieltä huojensi myös se, että jos proteesia joudutaan "säätämään", maksettavaksi tulee vain osat ja lääkekulut.

Tämmöisiä murheellisia juttuja tänään mutta jospa Veetin tilanne nyt kohenisi.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

1.4.2014 Verenkuva ja lonkkakuvat


Tänään kävimme Veetin kanssa yllä mainituissa jutuissa eläinlääkärissä. Leikkaamaton lonkka, kaikessa kauheudessaan on "proteesikelpoinen" ja veriarvot ok. Leikattu jalkakin vaikutti kuvissa käyttökelpoiselelle, vaikka senkin tilanne jännitti etukäteen. Nyt sitten kaksi viikkoa odotellaan leikkaukseen pääsyä.

Tämmöistä tällä kertaa. Seuraavalla kerralla päästään jälleen "asiaan"..


torstai 13. maaliskuuta 2014

14.3.2014 Leikkaamaton lonkka on alkanut vaivaamaan

Täällä taas "pitkästä aikaa". En tiedä lukeeko tätä kukaan tai onko joku saanut tästä blogista vertaistukea, mutta kirjotan tänne nyt jatkoa kuitenkin. Jos ei muuta iloa tästä ole, niin ainakin palautui hyvin meille mieleen, että miten se leikkaus viimeksi menikään.

Joulun tienoolla jo vahvistui se, että Veeti tarvitsee myös toiseen lonkkaan proteesin. Sitä ei ole kuvattu viime kesän jälkeen, mutta tiedän kyllä että Veeti on ollut kipeä. Se on saanut nyt kerran kuussa Trocoxil-nimistä särkylääkettä, joka on pitkävaikutteinen eikä rasita maksaa(?) niin paljon kuin esimerkiksi Rimadyl.

Leikkausaika on varattuna huhtikuulle 14. päivä. Sitä ennen lonkat kuvataan ja otetaan verenkuva. Proteesin hinta on noussut 2500€ -> 2900€  Osat ovat kuulemma kallistuneet. Hinta hieman hirvittää, kun olen tässä hoitovapaalla kotona.

Jos tätä lukee joku, joka on ollut tai tai tulee olemaan samassa tilanteessa, niin olisi mukavaa jos vaikka kommenttia laittaisi. :)

Sen verrn eroa on edelliseen leikkaukseen, että asumme nykyään isommassa asunnossa, joten Veetin oleskelualueen rajaaminen ei ole enää niin hankalaa kuin viimeksi. :)