keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

6 viikkoa leikkauksesta

Tulimme juuri kotiin kontrollikäynniltä. Lääkäri sanoi kun kävelimme sisään vastaanotolle, että lonkka näyttää kuntoutuneen erinoimaisesti liikkumisesta päätellen. Kuvat otettiin ja proteesileikkaus on onnistunut hyvin. Jalan liikerata on normaali, joten varsinaista fysioterapiaa Veeti ei tarvitse. Liikuntaa alamme nyt lisäämään niin, että ensimmäinen viikko noin 10 minuuttia kerrallaan reipasta kävelyä ja kolmesti päivässä. Lääkäri suositteli myös kahluuttamista ja uimista. Lääkärin mukaan periaatteessa Veetiä voisi pitää jo myös irti ja käyttää pidemmälläkin, mutta suositteli kuitenkin asteittaista liikunnan lisäämistä. 

Vasen lonkkahan on myös heikko, joten jäämme seuraamaan tilanteen kehittymistä sen osalta. Saimme pitkävaikutteisen särkylääkkeen nimeltään Trocoxil, jotta pääsemme kohottamaan Veetin kuntoa. Jos hyvin käy, oikean lonkan proteesi helpottaa myös vasemman lonkan tilannetta. Päivittelen tilannetta kesän päälle.

Odottelemme Veetin virkoamista rauhoituksesta ja iltapäivällä lähdemmekin sitten ekalle uintireissulle!:)

Olipa mulla niin onnellinen koira tänään kun käytiin uimassa. Kahluutin Veetiä ja välillä se vain seisoi vedessä ja haisteli ilmaa silmät kiinni. Mahtavaa nähdä koiran silmistä onnenpalo niinkin pienestä asiasta kuin uiminen. Olen 100% tyytyväinen leikkauspäätökseen ja siihen että kaikesta puntaroinnista huolimatta päädyin tähän ratkaisuun. :)



maanantai 17. kesäkuuta 2013

Rapia kuukausi leikkauksesta


Leikkauksesta on nyt lähes viisi viikkoa aikaa. Mitään sen "mullistavampaa" edistystä aiempaan päivitykseen ei ole tapahtunut. Veeti kävelee ja ottaa jopa juoksuaskelia leikatulla jalalla. Se mainittakoon, että Veetihän nostaa leikattua jalkaa komiasti pissalla käydessään. Ennen saman jalan nostaminen oli hyvin pienimuotoista ja huteraa. 

Jos lyhyemmät karvat eivät muistuttaisi, ei arvaisi että niinkin suuresta operaatiosta on kuitenki vasta rapiat neljä viikkoa aikaa. Varailen kontrolliröntgen aikaa sitten kesäkuun viimeiselle viikolle. Nyt vaan odotamme kovasti seuraavien kahden viikon kulumista ja kontrollikäyntiä, jospa saisimme sitten luvan alkaa liikkua hilijalleen ja palailla ns. normaaliin elämään. 

Kotona emme ole enää rajanneet Veetin liikkumatilaa, tosin se mielellään hakeutuu tuonne totuttuun kömmänään nukkumaan. Elelemme täällä normaalisti muuten, paitsi että Veeti ei vielä pääse takapihaa pidemmälle kävelylle. Veetinkin päivät ovat kuluneet nyt mukavammin kun se on päässyt karvakaverin kanssa puuhastelemaan, jauhamaan luita ja nukkumaan vierekkäin. Kotoa poistuessamme rajaamme koirat kuitenki pienemmälle alueelle etteivät ne saa täällä juoksuhepuleita keskenään. 

Kuvittelin leikkauksen parantumisen ja varoajan olevan paljon rankempaa itselleni sekä Veetille. Ensimmäinen viikko oli raskainta aikaa kun Veetin jokaista askelta sai varoa ja vahtia. Siitä eteenpäin toipuminen on edistynyt hurjaa vauhtia, ja olen tällä hetkellä todella tyytyväinen että päädyin leikkaukseen.
Jospa tämä antaisi Veetille monia hyviä vuosia lisää elinaikaa. Tähän astisten kokemusteni perusteella, voin suositella lonkkaproteesia hyvänä vaihtoehtona kipuilevalle koiralle. Harrastuskoiraa operoidusta koirasta tuskin saa, mutta toivottavasti kuitenki hyvän kotikoiran ja lenkkeilykaverin.


Sadepäivän laiskiaiset



keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

PÄIVÄ 22



Parantuminen jatkuu samaa rataa kuin tähänkin asti. Laitan alle muutamia kuvia Veetistä ja Monsterin uudesta, hienosta ulkoiluterassista. 


Siinä napotetaan jo istualtaan ilman mitään ongelmia.




 Monsterin uusi teeranssi.




maanantai 3. kesäkuuta 2013

PÄIVÄ 20


Kauheita helteitiä ja hiostavia öitä! Täällä tuulettimet jauhaa yötä päivää. Tämmöisillä ilmoilla on todella harmi että Veetiä ei voi vielä viedä uimaan. Voisihan sen kanssa mennä autolla rantaan ja antaa sen remmissä kastautua mutta arvaahan sen jo ettei siitä tule muutakuin kauheaa rynnimistä ja innostusta. Joudumme olemaan käyttämättä suihkutiloja yhteensä 2 vuorokautta, taloyhtiön kosteusmittauksen vuoksi. Mietinkin juuri, että jos ottaisi ämpäriin vettä ja kastelisi koirat takapihalla. Helteet vie mehut koiristakin.





Viime kesän uiskenteluja



lauantai 1. kesäkuuta 2013

PÄIVÄ 18

Päästäkee poooiss!

Kaverin kanssa on kivempaa


Kuumat ilimat jatkuvat. Koirat ovat käyneet tänäänkin viilentävässä "suihkussa". Veeti pääsi aamulla yllättämään mieheni, joka käytti koirat aamupissalla..Veeti oli innostuksissaan nykäissyt remmin miehekkeen kädestä, ja kävi pomppimassa noin kymmenen metrin mutkan viereisessä ojassa.. Mies tuli sisälle säikähtäneen näköisenä ja Veeti vaikutti oikein tyytyväiselle pikku spurttiinsa.

Särkylääkkeen määrää olen vähentänyt alkuperäisestä 1 1/2-tabusta vähentänyt yhteen kokonaiseen per päivä. Hain tänään vielä lisää tabuja varalta. Alan vähentämään määrän 1/2 tablettiin päivässä. Eli ns. vartti pala aamulla ja toinen mokoma illalla. Hurjaa, kun ajattelee kuinka proteesi on jo nyt vähentänyt särkylääkkeen määrää kun vertaa aikaan ennen leikkausta. 

Olemme viime aikoina jättäneet koirat muutamiksi tunneiksi kerrallaan keskenään kotiin. Mitään ongelmia ei ole ollut. Pientä tekemisen puutetta on ollut ilmassa. Eilen olivat saaneet kaivettua kaapista koirille ostetut luut ja muutamia uusia leluja, jotka ne oli ruuskannu ja levittäny pitkin lattioita :-D Oikein tyytyväisinä vätkyttelivät uusia leluja lattialla kun tultiin kotiin.


Monsteri nautiskellee päivittäisestä "remmiulkoilusta"