PÄIVÄ 6
Yö meni rauhallisissa merkeissä. Veeti herätti joskus viiden aikaan kun haavasuojapuku oli valunut ja mennyt solmuun. Sitten herättiinkin jo herätyskelloon ja sain tutun aamutervehdyksen sängynreunalta. Viruteltiin haava-alue ja mentiin aamuasioille pihalle. Kovasti sillä tuntuu jo virtaa olevan kun yritti kaivella kuoppia ja ottaa juoksuaskelia pihalla. Sisällä se yritti kisuta koirakaverin kanssa ja ruokakin upposi hyvin. Kipulaastarin poiston jälkeen Veeti on ollut enemmän oma itsensä ja muutenkaan se ei kipuile enää niin kovasti. Pitää hakea eläinlääkäristä lisää Rimadyliä, koska se tuntuu toimivan kivunhoidossa mainiosti. Rimadylin annostus on nyt jo pienempi, kuin mitä se oli ennen leikkausta. Ennen leikkausta maksimiannostuskaan ei tahtonut enää riittää..
Veeti käyttää jo kevyesti leikattua jalkaa, kuitenkin jo varmemmin mitä esimerkiksi eilen. Toivottavasti parantuminen jatkuu samaan malliin. Ensimmäisten päivien epävarmuus "oikeasta ratkaisusta" on alkanut tuntumaan varmemmalle. Toiveissa on, että pääsisimme kävelyille ja läheiseen järveen uittamaan Veetiä jo tänä kesänä. Olen kyllä varovaisen toiveikas :)
Aamun sapuska ja hyvin on leikattu jalka maassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti