maanantai 20. toukokuuta 2013

PÄIVÄT 2 & 3


Toisena päivänä ruoka ei meinaa oikein maistua, mutta vettä on mennyt mukavasti. Jonkin verran saan sen syömään jogurttia, piimää ja leikkelettä, jotta saan antibiootit annettua. 2 päivänä Veeti käy ensimmäisen kerran kakalla. Pissailut sujuu hyvin tuettuna. Pissalla ja kakalla käyntiä aluksi jännitin, mutta onneksi ne ovat alakaneet sujumaan hyvin. Veeti on levottoman oloinen päivällä ja turhautunut kun ei pääse kaverinsa kanssa puuhastelemaan. 

Kolmantena päivänä otan kipulaastarin poissa, jonka jälkeen se on ollut enemmän oma itsensä. Haavaa ollaan ohjeiden mukaan huuhdeltu käden lämpöisellä vedellä aamuisin ja iltaisin. Haava-alue näyttää siistiltä. 

Virtaa alakaa jo sen verran löytyä että pissalle menon kanssa saa olla varovainen ettei Veeti pääse retkauttaan itseään tai kaatumaan. Ulkona ohikulkijat ja kaikki muu meno alkaa jo kiinnostamaan. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti